//
archives

Archive for

MM-leirillä Prahassa! (1. päivä)

Koska miesten kalvan MM-kisaan Kazanissa on aikaa enää 17 päivää ja yksi ilta, on täydellisen perusteltua lähteä hakemaan ottelutuntumaa kotimaan ulkopuolelta. Vaikka kotimainen miekkailumme onkin mainiossa nousussa ja laajentumassa tiuhaa tahtia, ei ulkomaanleirejä kannata unohtaa – suurin osa maailman miekkailijoista kuitenkin asuu muualla kuin Suomessa. Näinpä siis otin suunnakseni Prahan, jossa edellisvuoden tapaan oli tarjolla … Lue loppuun

Strasbourg heat

EU-parlamentin lisäksi Strasbourgista saattoi näin kesäkuun alussa bongata myös lauman eurooppalaisia kärkimiekkailijoita. Tapaus oli luonnollisesti miekkailun Euroopan mestaruuskisa, jossa Suomestakin oli paikalla täydet joukkueet kalvassa sekä edustus myös naisten floretissa. Miesten kalvan iloinen joukkueemme (minä, Alex, Kassu ja Dennis sekä päävalmentaja Peeter) matkasi toissatorstaisella aamulennolla Helsingistä Frankfurtiin sekä sieltä bussilla kätevästi tähän EU-byrokraattien toiseen kotikaupunkiin … Lue loppuun